Aika aikojen saatossa

FM Mauri Junttila

 

Aika aikojen saatossa


Muinaiselle eränkävijälle aika oli vuorokauden jakaantumista yöhön ja päivään. Vuodenkierto vaikutti. Kesä oli valoisa, lämmin. Talvi pimeä ja kylmä.


Vuodenajat vuodenkierrossa ovat säännöllisesti toistuvia, mutta ne eivät toistu aina samanlaisina. Toinen talvi voi olla pitempi ja kylmempi kuin toinen. On lämpimimiä kesiä tai toisia kesiä ei juuri kesäksi huomaa.


Kesä oli muinaiselle eränkävijälle miellyttävämpi aika. Silloin oli lämmintä ja voitiin liikkua helposti asuinympäristön joissa, järvissä ja puroissa haapioilla tai ruuhilla kalojen perässä. Halutessa voitiin matkata hyvinkin kauas totutuista ympäristöistä, vaihtaa vaikka entinen asuinseutu uuteen pitemmän matkan taakse.


Kaloilla ovat omat tietynlaiset lajiominaiset elinalueet ja lisääntymiskäytäntönsä. Ne ovat yhteydessä vuodenaikoihin. Sen huomasivat myös muinaiset eränkävijät.


Talvisin he saattoivat elellä samoilla asuinsijoilla. Oli muinaisilla eränkävijoillä talvisinkin metsästystä. He pyysivät lähialueilla syötäväkseen lihaa ja tärkeäähän oli ottaa käyttöön myös saaliseläimen höyhenet, nahka, vuota sekä luita.


Esimerkiksi Rovaniemen Kolpeneenharjulla oli ollut kivikautista asutusta jo noin 5000-8000 eaa. Maassa olevien pienten kuoppain on ajateltu olleen kivikauden ihmisten asuinpaikkoja. Se oli ollut heille tärkeää, että harju oli antanut suojan viheliäisiltä pohjoistuulilta. Lähistön järvet ja Lapin suuri valtavirta olivat suoneet kalaa jopa saukkoja ja majavia saaliseläimiksi. Hirviä ja peuroja oli elellyt myös niillä seuduilla.


Maanviljelys ja karjanhoito alkoivat tehdä tuloaan Pohjolaan. Myös varhaisille maanviljelijöille esimerkiksi Lounais-Suomen, Aurajoen varren, Liedon, Kiukaisten ja Suomusjärven vanhan ajan miehille vuodenkierto oli ollut tärkeä seurata. Viljan kasvu alkoi keväällä ja sadonkorjuu oli syksyllä. Tärkeät kotieläimet: kanat, kissat, lampaat, lehmät, hevoset, siat, vuohet sekä arkipäivän toimeentulossa jo muinaista eränkävijää auttaneet koirat saivat jälkikasvua tietyn ajan jälkeen.


Syklinen aikakäsitys


Vanhan ajan yhteiskunta eränkävijöiden sukupolvien jälkeen oli agraarinen eli maasta ja karjasta toimeentulo saavia oltiin. Elämä ja arkipäivän toimeentulo olivat sidottuja ympäröivän luonnon tapahtumiin, luonnon jatkuvaan kiertokulkuun ja vuodenaikojen vaihtumisiin.


Ne loivat elämälle tahdin, jossa toistuvuus oli merkittävä näkökulma. Kevät oli kylvön aikaa, kesä oli kasvun aikaa ja syksy oli sadonkorjuun aikaa. Toistuvia olivat myös syntymä ja kuolema. Sukupolvien kierto, vaihtuvuus olivat myös toistuvaa, kuin syklisesti nähtyä.


Pykäläkeppi, pykäläpirkka


Vakituisille asuinsijoille asettuneille entisille eränkävijöille tuli aikaa myöten aina vain tärkeämmäksi ajan ja ajankulun seuraaminen. Eräs toimiva apuväline ajan mittaamiseen ja ajan seuraamiseen oli ollut ns. pykäläpuu, pykäläpirkka.


Esimerkiksi, kun hän lähti perheensä tai yhteisönsä luota jonnekin kauemmaksi muutamien viikkojen erä- ja pyyntimatkalle. He vuolivat vaimonsa kanssa täysin samanlaiset puukalikat, joissa oli pykäliä sama lukumäärä esimerkiksi 30 kappaletta. Illan tullen molemmat vuolivat kalikastaan pois pykälän. Kun, puukalikka oli täysin sileä, niin kohtapa voitiin odotella eränkävijää palaavaksi kotiin


Riimukalenteri, sauvakalenteri


Kristinuskon leviäminen ja seurakunnallisen elämän vakiintuminen vaikuttivat myös ajankulun ja vuodenkierron seuraamiseen. Papeilla oli tärkeänä tehtävänä muistuttaa seurakuntalaisiaan keirkkovuoden kulusta vuodenkierrossa.


Pyhimysten merkkipäivät olivat tärkeitä huomioida. Vanhankantaisessa Pohjan perien katolisessa uskossa pyhimyksillä oli oma tärkeä roolinsa kirkollisessa elämässä.


Entisten eränkävijäin, uusien talonpoikien määrät lisääntyivät. Se vaikutti omalla tavallaan ajankulun, vuodenkierron seuraamiseen. Oli esimerkiksi talvikäräjiä ja markkinapäiviä tiettyinä vuoden aikoina. Kanssakäyminen ihmisten kesken lisääntyi ennenkaikkea kaupankäynnin myötä. Ajankulun ja vuodenkierron seuraaminen tuli aina vain tärkeämmäksi esimerkiksi sovittujen neuvottelujen ja tapaamisten takia.


Syntyi ajalleen yhteisöllisyyttä ja pieniä kyliä. Niillä lisääntyi kanssakäymistä omien yhteisöjen ulkopuolelle. Esimerkiksi he saattoivat käydä puolustussotia heidän alueelleen väkivalloin pyrkineitä vastaan. Ryöstelyt olivat olleet ennen yleisiä. Yhteisö puolustatautui tehokkaammin monimiehisenä kuin yksilö tai pieni perhe.


Sauvakalentereihin merkittiin puuleikkauksin koko vuosi. Kalentereista kehittynein oli Pohjolassa käytetty riimukalenteri, riimusauva. Kalenterimerkit leikattiin siihen riimukirjaimin. Riimukalenteri oli hyvinkin nykyisiä kalentereita vastaava kalenteri vuodenkierron seuramiseen. Usein sen käyttäjä kykeni riimukalenterin avulla osoittamaan kulloisen vuoden päivät, kiinteät merkkipäivät ja esimerkiksi pääsiäisen ajankohdan. Sitä kutsuttiin myös pyhimyskalenteriksi, koska siinä oli ennen niin tärkeät pyhimysten muistopäivät.


Samoille asuinsijoilleen asettuneet varhaisten aikojen talonpojat, entiset eränkävijät alkoivat myös käyttää omatekoisia kalentereita. Eräs niistä oli reikäkalenteri. Yksinkertainen tapa tietää, että mitä viikon tai kuukauden päivää kulloinkin elettiin oli kulea reikäkalenteria. Siinä oli lautaan porattu reikiä ja siirtämällä päivittäin puutappia reiästä toiseen voitiin seurata ajanjuoksua vuodenkierrossa.


Kelloja


Varhaisimmaksi kelloksi ajatellaan aurinkokello. Yksinkertaisimmillaan se oli ollut vain keppi maassa. Kepin varjo loi kuvan vuorokauden kulusta. Huonoa siinä oli se, että se toimi vain aurinkoisilla ilmoilla. Aurinkokelloilla on erityisen pitkä historia. Niitä on edelleen puutarhoissa lähinnä koriste-esineinä.


Kirkko seisoi tavanomaisesti keskellä kylää. Kirkon kellotapulissa roikkui yksi tai usempi metallista valettu kello. Niitä soitettiin tiettyyn vuorokauden aikaan tai tiettyjen tapahtumien yhteydessä. Kirkonkello antoi äänellään merkkinsä ajan kulusta tai tiedotuksen kulloisista tapahtumista.


Suurimpien paikkakuntien kirkkojen tapuleihin asennettiin mekaanisia viisareillaan aikaa näyttäviä kelloja. Arvellaan, että Turun tuomikirkossa alkoi ajannäyttö 1500-1600 luvuilla. Keski- ja Etelä - Euroopassa kirkonkellojen historia on selvästi vanhempi kuin Suomessa.


Suuriin suomalaisiin maalaistaloihin alkoi tulla lattialla seisovia ”Könninkelloja” jo 1700- lulta lähtien. Laajalle levinnyt, historialtaan vanha kello oli käkikello. Se ilmoitti tasatunneista käenkukuntaa muistuttavalla äänellään. Niiden alkuperän arvellaan olevan Sveitsissä. Siellä kelloja olivat valmistaneet myös kylien talonpojat talvisin.


Asemankello


Rautatie valmistui Helsingin ja Hämeenlinnan välille vuonna 1862. Se toi ajankulun mittaamisen entistäkin tärkeämäksi. Helsingin rautaieasemalle tuli Suomen katsotuin kello.


Helsingin rautatieaseman kello toi samalla myös saman kiinteän ajan Suomeen. Ennen Suomen kaupungeissa ja taajamissa elettävä aika oli oma paikallinen aikansa. Rautienliikenteen myötä ajasta tuli kollektiivinen. Kaikkialla Suomessa alettiin elää Helsingin aikaa.


Rautatieverkosto alkoi ajalleen kattaa suuren osan Suomea. Rautateiden varsille rakennettiin asemarakennuksia. Tyypillistä Suomen rautatieasemille oli se, että niiden ulkoseinille oli asennettu kohtalaisen tarkkaa aikaa näyttäviä kelloja.

13.4.15 08:05

Werbung


bisher 0 Kommentar(e)     TrackBack-URL

Name:
Email:
Website:
E-Mail bei weiteren Kommentaren
Informationen speichern (Cookie)


 Smileys einfügen


Werbung